(minimiostos 10€)
PDF-kaavojen latauslinkit toimitetaan sähköpostiisi heti tilauksen jälkeen. Latauslinkki on voimassa 30 vuorokautta.
Kaava on hoikkaa B-mitoitusta.
Kaavasta löytyy koot 104-140 cm
Housujen valmistamiseen tarvitset
Myytävään kaavaan kuuluu yksi pdf-tiedosto joka sisältää yhteensä 18 tulostettavaa sivua (ohjeet kuudella, kaavat kahdellatoista sivulla).
Kaavojen käyttäminen on helppoa. Ennen tulostamista tallenna kaavat tietokoneelle ja avaa ne pdf-tiedostoja lukevalla ohjelmalla, esimerkiksi Adobe Readerilla. Huomioi tulostaessa, että tulostat sivut todellisessa koossa (valitaan tulostusasetuksista). Tulosteista leikataan ylimääräiset reunat pois merkittyjä viivoja pitkin, jonka jälkeen tulosteet yhdistetään teippaamalla. Tulosteiden yhdistäminen on helppoa tulosteista löytyvien kohdistusmerkkien ansiosta.
Kaavan jakaminen ja kopioiminen kolmansille osapuolille on ehdottomasti kielletty.
Ostamalla kaavaan lisenssin saat valmistaa kaavalla tuotteita myyntiin rajattoman ajan.