Toimituskulut kotimaahan 4,90€-6,90€. Yli 80€ arvoiset kotimaan tilaukset toimituskuluitta.
Ihastuttava HILLA-lierihatun digitaalinen PDF-ompelukaava
Kaava on tarkoitettu kudotulle kankaalle kuten esimerkiksi puuvillalle ja pellavalle.
Kaavasta löytyy koot 40-58cm
Hilla-lierihattu on kaavoitettu erityisesti perheen pienimpiä ajatellen. Hatun lieri on maltillisen levyinen, mutta suojaa silti hyvin.
Lierihatun voi ommella solmimisnauhoilla tai ilman solmimisnauhoja.
HILLA-lierihatun valmistamiseen tarvitset mallista riippuen
Myytävään kaavaan kuuluu kolme PDF-tiedostoa. Ensimmäinen tiedosto sisältää A4-kokoisen kaava-arkin, toinen tiedosto sisältää kuvalliset ompeluohjeet ja kolmas tiedosto sisältää ohjeet kaavojen tulostamiseen.
Kaavassa on layers-toiminto jonka avulla voit tulostaa halutessasi vain tarvitsemasi koon.
Kaavojen käyttäminen on helppoa. Ennen tulostamista tallenna kaavat tietokoneelle ja avaa ne pdf-tiedostoja lukevalla ohjelmalla, esimerkiksi Adobe Readerilla. Huomioi tulostaessa että tulostat sivut todellisessa koossa (valitaan tulostusasetuksista). Tulosteista leikataan ylimääräiset reunat pois merkittyjä viivoja pitkin, jonka jälkeen tulosteet yhdistetään teippaamalla. Tulosteiden yhdistäminen on helppoa tulosteista löytyvien kohdistusmerkkien ansiosta.
Kaava on tarkoitettu ainoastaan yksityiskäyttöön. Kaavan jakaminen ja kopioiminen kolmansille osapuolille on ehdottomasti kielletty.
Ostamalla kaavaan lisenssin saat valmistaa kaavalla tuotteita myyntiin rajattoman ajan.